Kouvola

Kimolan kanava – venereitti Päijänteeltä Kouvolaan kaikilla mausteilla

kohde

Kimolan vanha tukkien uittokanava sai viime kesänä uuden elämän, kun se avattiin kaikkien iloksi veneilykäyttöön. 

Kanavalla leppoisasti lipuessa tulee vastaan hienoja erikoisuuksia, kuten venesulku huimalla 12 metrin sulutuskorkeudella. Sulun sisällä tuntuu kuin vajoaisi valtavaan betoniseen kaivoon. Kirsikkana kakun päällä on kanavan 70 metrinen venetunneli, jonka läpi seilaaminen pimeässä on samalla sekä jännittävä että tunnelmallinen kokemus.

Venereitti kuljettaa seilaajansa Päijänteeltä ja jopa Pielavedeltä asti Kouvolaan, jonka päätepisteenä on Voikkaan Virtakivi vierasvenesatamineen ja saunoineen. Kouvolassa voi pistäytyä vaikkapa historiallisessa Oravalan kartanossa – laiturilla oleva kyltti kertoo veneilijöille milloin saa tulla vieraisille. Eikä pidä unohtaa, että reittiä pitkin pääsee myös Iittiin, jos sydän sinne halajaa. 

Ja vaikka omaa venettä ei olisi, Kimolan kanavasta pääsee nauttimaan myös  laivaristeilyillä. Loppu hyvin, kaikki hyvin – pysytään kanavalla!